kalfos ry:n logo Toiminta


Etusivu

Ajankohtaista

Toiminta

Diagnoosi

Yhdistys

Yhteystiedot

Palaute



Oma toiminta:

2011

Vuosikokous

Maaliskuussa järjestettiin vuosikokous Lahdessa Invalidiliiton järjestämän tapaamisen puitteissa. Oli taas mukava olla yhdessä. Nuoret toimivat keskenään mukavien puuhien ja jutustelun merkeissä, mm. kankaanpainantaa, askartelua, keskustelua, HopLop-käynti, ulkoilua ja syömistä. Vanhemmille keskustelua, perheterapeutin esitys sekä Lasten ja Nuorten Sairaalasta alamme pätevien asiantuntijoiden, lääkärin ja fysioterapeutin, esitykset..

Kesän 2011 tapaaminen Majatalo Morvassa Jämsässä

Ensin kokoonnuimme majatalolla ja kiireisen ohjelman mukaisesti suunnistimme heti läheiselle ratsastustallille kohti pölisevää hevostelukenttää. Tummat pilvet saapuivat myös paikalle, taivas aukeni ja säästi kaikki pölystä kärsivät. Koko ratsastustunnin satoi ja kaikki paikalla olevat saivat nauttia viilentävästä, oikeastaan kylmästä suihkusta. Eipähän pölissyt kenttä eikä tuntia jätetty kesken, kuraiset märät hevoset saatiin talliin vasta tunnin jälkeen ja märkiä olivat myös ratsastajat.

Majatalolla oli maittavaa ruokaa taas tarjolla. Syönnin jälkeen lähdimme kokeilemaan, kastutaanko lisää kanoottiretkellä vai päästäänkö kuivina takaisin. Mielenkiintoinen tunnelimelonta vaihtui kapeaan melontareittiin kohti erämaajärveä, jossa kanootilla ja kajakilla etenimme rauhallista tahtia suoraan mutkitellen. Retkestä selvittiin kuivin jalon, kanootit pysyivät pystyssä. Saunottiin rantamökin saunassa, nuoriso ja lapset kävivät lammessa uimassa, makkaraa käristettiin takassa ja luksus lettuja (mansikoita ja kermavaahtoa) saatiin syödäksemme. Tähän tapahtumaan ei kuulunut mitään kokousta, pidettiin vaan hauskaa ja oltiin yhdessä.

2010

Kesätapaaminen Kalajoen hiekkasärkillä 5.-8.8. Tapaamiseen saimme RAY:ltä avustuksen. Osallistujia oli kaikkiaan 35 yhdistyksen jäsentä. Helteinen sää suosi ulkoilijoita ja uimareita sekäja Jukuparkissa kävijöitä. Mukaavaa yhdessäoloa ja vertaistuesta voimaa.

Vuosikokous Espoossa 24.4.2010 Kartanokylpylä Kaisankodissa. Osanottajia oli taas kiitettävästi mukana. Dos Outi Mäkitie HUS Lastenklinikalta kertoi mielenkiintoisesti nykytietämyksestä tautikirjostamme.

2009

Keväällä vuosikokous pidettiin Jämsässä Majatalo Morvassa. Viikonloppu vietettiin kauniissa kevätsäässä, mukavaa yhdessäoloa meidän mitoissa laajalla joukolla. Ohjelmassa oli saunomista, ratsastusta, pihapelejä, musisointia, huopatehtaalla käynti ja todella maittavaa syötävää sekä tietysti hyvää seuraa.

2008

Keväällä järjestettiin tapaaminen Särkänniemessä Tampereella, koko perheen mieluisa tapahtuma vuosikokouksella höystettynä.

2007

Lauantaina 25.8.2007 oli KALFOS ry:n SYYSTAPAAMINEN järjestetty Kurssi-ja kokouspaikka Varjotallin Ratsutuvalla (Vahto). Paikalle oli saapunut iso joukko Kalfos jäseniä perheineen! Päivä oli todella kaunis ja ihmisillä oli iloinen mieli. Lounaaksi oli tarjolla soppaa, joka menikin viimeistä pisaraa myöten. Psykologi Riitta Englund jututti yhdistyksen lapsia, aikuiset heittivät mölkkyä sen aikaa. Lapset pääsivät ratsastamaan ponilla ja jokainen lapsi kävi myös uimassa. Kahvien jälkeen oli vielä vapaamuotoista keskustelua. Kaikilla oli mukava päivä ja tällaisia mukavia päiviä toivottiin jatkossakin.

2006

Järjestimme jäsenillemme tapaamisen Loma- ja kurssikeskus Onnelassa lauantaina 2.9.2006.

Kiitämme kaikkia osallistujia mielenkiinnosta, joita tällä kertaa olikin n. 23 reipasta aikuista ja seitsämän iloista lasta.

Hypofosfatemian asiantuntija dos Outi Mäkitie, HYKS Lasten ja Nuorten sairaalan metaboliselta luustovastaanotolta, oli kertomassa meille uusia kuulumisia hypofosfatemiasta, joten mukavan yhdessäolon lisäksi päiväämme täydensi myös aimo annos uutta tietoutta meille kaikille niin tärkeästä aiheesta.

Kiitokset siis myös dos Outi Mäkitielle.

Paljon kiitoksia saivat myös vierailut taiteilija Pekka Halosen ateljeekotimuseoon ja Syvärannan Lottamuseoon.